Seijan Kotisivu -kertomuksia purjehduksista ja linkkejä valokuviinArkisto-kuvia Tapaninpäivän myrskystä, Hangon markkinoilta, joulukorteista...Linjett 32 purjeveneen matkakertomuksiaPurjehdusmatkakertomuksia Itämereltä ja Euroopan kanaviltaLinkitLinks EngKuviaOTA YHTEYTTÄ!
Seijan kotisivu
seija.eu
Kesä 16 UUSI
Kesä 15 UUSI
Kesä 14
Kesä 13
Kesä 12
Kesä 11
Kesä 10
Kesä 09
Kesä 08
Kesä 07
Kesä 06
Kesä 05
Kesä 03
Kesä 08

Kesällä 2008 oli taas vuorossa purjehdusmatka itäiselle Suomenlahdelle

Syntymäseudullanihan emme olleet käyneetkään vesitse sitten kesän 03, jolloin olimme siellä eskaaderipurjehduksella tuttavapariskunnan kanssa. Silloin oli tosi kuuma kesä, merivesikin ulkosaaristossa jopa 27 astetta. Nyt sen sijaan oli viileämpää ja sateistakin.

Matkaan lähdimme Hangonkylän laiturista 5. heinäkuuta. Inkoon Barösundin Älgön kautta saavuimme sunnuntai-iltana Espoon Nuottaniemeen, jossa illansuussa saimme onneksi pursiseuran laiturista paikan. Jaloittelimme Matinkylässä menestyksellisesti uuden puhelinnavigaattorin opastuksella.

Seuraava kohde maanantaina olikin sitten jo hieman eksoottisempi: pysäköimme muutamaksi tunniksi Helsingin Etelärannan Vironaltaaseen. Siitä olikin kiva käväistä munkkipossukahvilla kauppatorilla ja ostamassa keskustassa kirsikankivenpoimija (jolle kotona olikin paljon käyttöä myöhemmin syksyllä). Kaupunkikierroksellamme ihailimme myös Espan puistossa mm. lapsia viihdyttävää pelleä. Katajanokalle päädyimme iltapäivän päätteeksi tuttuun vierasvenelaituriin. Kyllä oli paikka muuttunut edukseen kesästä 03, vaikka emme nytkään tainneet päästä saunomaan.

Tiistaina teimme heikossa tuulessa mukavan purjehduksen Kulosaaren ohi Aino Acten-saareen piknikille.

Keskiviikkona, 9.7. teimme taas mukavan matkan, nyt Katjan vanhempien kanssa, Porvooseen, josta he palasivat illalla bussilla takaisin Hesaan. Me jatkoimme mukavaa illanviettoa, nyt Paulan kanssa tarinoiden.

Ja kun seuraavana iltana, torstaina, pääsimme Loviisaan, oli siellä taas mukavaa tiedossa. Inke ja Paavo olivat kotimatkalla, joten oli kiva tavata yhteisen ruokailun ja ulkoilun merkeissä.

Hyvässä kelissä, ilman paitaa, jatkoimme matkaa perjantaina iltapäivällä avovedessä (siis ei puutarhaväylää!) ja päädyimme illaksi Pyhtään Mantyniemeen. Paikallinen savusauna oli ihana kokemus.

Lauantaina teimme pitkän kävelylenkin paikalliselle hautausmaalle, joten saimme veren taas kiertämään jaloissamme. Motellissa oli Lehtomäen-sukuseuran kokous ja oli mukava tavata lapsuudenaikaisia ystäviä.

Sunnuntaina purjehdimme koko 20 mailin matkan hyvässä sivuvastaisessa tuulessa Haapasaareen. Koska olimme hyvissä ajoin päivällä perillä, oli meillä aikaa kierrellä saarta ja käydä kirkossakin. Ja taas tavattiin tuttuja: Tiusasen Pentti oli kesäretkellä.

Maanantaina kiirehdittiin sateen edeltä Kotkan Kalarantaan, jonne ennätettiin kiinnittyä juuri ennen sadetta. Kalarannan vierasvenelaituri ei ole ihan oikea paikka yöpymiseen, koska siellä ei ollut suihkumahdollisuutta, vaan nähtävyydet on lähellä. Tutustuimme Kotkan Puutyökeskukseen ja siellä oleviin kunnostettaviin veneisiin. Myös Merikeskus Vellamo oli tutustumisen arvoinen, vaikka emme siellä museossa käyneetkään. Ja koska jatkoimme matkaa Haminaan vasta keskiviikkona, ennätimme katsastaa taas myös Sapokan upean vesipuiston .

Haminan Rampsinkariin saavuimme sadekuuron kastelemina ja pääsimme heti paikallislehden haastateltaviksi. Torstain vietimme tuttavapariskunnan kanssa Majasaaren purjehduksella .

Viikonloppu sujui maalla Miehikkälässä muutaman päivän pienellä työleirillä, mikä maistui vaihteeksi oikein mukavalta ja kiva oli tavata siskoa perheineen

Seuraavan viikon aloitimme (21.7.) purjehtimalla pelkällä st:llä hyvässä luovikulmassa Ulko-Tammioon. Puolipilvisessä säässä liki 10 sekunttimetrin tuulessa 16 mailin matka sujui mukavasti kolmessa tunnissa. Ulko-Tammiossa kierteleminen ja näkötorniin kiipeäminen oli taas oikein mukavaa liikuntaa.

Kun sitten tiistaina luovimme kovassa kelissä (etelätuulta liki 12 m/s) Kotkan Sapokkan, ei siellä ollut puolenpäivän jälkeen enää yhtään tyhjää venepaikkaa. Meripäivät olivat alkamassa!. Niinpä jatkoimme matkaa kohti Kaunissaarta.  Kova sade ja pienoinen myrsky pakotti meidät kuitenkin suojaan Santalahteen. Siellä vietimme yön, ilmeisesti pursiseuran laiturissa, lukkojen takana.

Keskiviikkona oli merellä vielä isot mainingit, kun suunnistimme Pyhtään Kaunisaareen, jossa oli kohtuullisesti tilaa laitureissa. Saunoimme eräässä paikallisessa erinomaisessa saunassa, kun päivällä olimme kierrelleet saarta ja saaneet taas sitä kaivattua liikuntaa. Illalla sitten liikunta jatkui Kaunissaaren Majalla tanssiparketilla yhdenmiehen orkisterin tahdittamana. Ja mukavaa oli. Viimeksi Kaunissaaressa (elokuussa 03) minusta oli tullut yön aikana Mummo, mutta nyt olin jo kolminkertainen sellainen, eikä se lisääntynyt tanssista huolimatta.

Mukavassa purjehdussäässä pääsimme torstaina yli 40 mailia ja päädyimme Porvoon lähettyville Brokholmenin saareen yöksi. Kovin paljoa ei saarta ehditty kiertää, koska saavuimme sinne vasta puoli kahdeksan aikaan. Vaan ilta-auringossa oli taas kiva kuvata merellisiä maisemia.

Perjantaiaamuna lähdettiin ensi hieman väärälle reitille, vaan ennen matalaa siltaa huomasimme kuitenkin erheen ja saavuimme turvallisesti illansuussa Helsingin Katajanokan tuttuun laituriin.

Lauantaiaamun kaupassakäynnin jälkeen suuntasimme kohti länttä. Meillä oli heikko myötätuuli, vaan lilluttiin sinnikkäästi täysin purjein ja päästiin Kirkkonummen Stora Svartön rantaan illansuussa. Siellä oli paljon veneitä kauniin kalliorannan laguunissa ja ilta-aurinko antoi taas upeat puitteen valokuvaamiselle.

Sunnuntaina yritettiin Bogaskärin, mutta meripelastusasemalle ei kuulema saanut siviiliveneellä kiinnittyä, joten jatkoimme matkaa ja saavuimme 30 mailin purjehduksen jälkeen Jussarön saaren rantaan. Sielläkään ei päästy saunaa, joten kiertelimme saarta ja entistä kaivoskylää sekä kävimme meressä peseytymässä. Mielenkiintoinen paikka, jossa täytyy käydä toistekin, varsinkin kun se on melkein kotinurkilla.

Maanantaina, 28.7.09, saavuimme hieman oikuttelevassa tuulessa purjehditun 21 mailin matkan jälkeen taas vaihteeksi Hangonkylän kotisatamaan ja niin oli kesän 2008 purjehdusloma ohi. Matkaa kertyi noin 450 merimailia, joista SeijMer selviytyi loistavasti.

 


Seijan Kotisivu -kertomuksia purjehduksista ja linkkejä valokuviinArkisto-kuvia Tapaninpäivän myrskystä, Hangon markkinoilta, joulukorteista...Linjett 32 purjeveneen matkakertomuksiaPurjehdusmatkakertomuksia Itämereltä ja Euroopan kanaviltaLinkitLinks EngKuviaOTA YHTEYTTÄ!